Kuinka saan Voimani takaisin?

19.05.2021

Olen kuullut monen henkisen polun kulkijan kertovan uupumuksestaan ja voimattomuudestaan. Itse olen kärsinyt noista oireista enemmän tai vähemmän viimeiset 20 vuotta. Diagnooseja on tehty, syitä on löydetty ja helpotustakin olen saanut. Kuitenkin jokin jäi aina puuttumaan ja olo jäi voimattomaksi. 

Viimeinen kuukausi on kuitenkin ollut elämässäni niin mulllistava, että haluan jakaa kokemukseni teille. Ehkä siitä on apua jollekin!

Kun suorittaminen ei enää ole vaihtoehto.

Mitä enemmän tietoisuuteni on viime vuosina laajetunut, sitä selvemmäksi minulle on tullut, etten voi tehdä asioita enää egon energiasta käsin. En siis ole halunnut enää kireää suorittamista, kunnianhimoista eteenpäin puskemista tai muutakaan, missä on selkeästi  "epäpuhdas" energia.

Ongelmaksi minulle kuitenkin muodostui, että luopuessani egoistisista toimintamalleista, en löytänyt oikein kunnolla mitään tilalle. Näin kyllä mielessäni, millainen voisin olla ja millaista elämää elää. Uskoin, että voisin olla terve ja energinen, ja tehdä asioita jotka minua inspiroivat. Ja että voisin sillä tavalla myös elää runsaudessa kaikilla elämäni osa-alueilla. En vain osannut toteuttaa sitä.

Minua pelotti. Pelotti päästää irti tuosta totutusta puskemisen ja suorittamisen energiasta. Koin jopa syyllisyyttä siitä, että en enää edes yrittäisi tuolla kireällä ja uuvuttavalla energialla tehdä asioita, vaan laskeutuisin rauhan ja levon tilaan. Se tuntui liian hyvältä ollakseen oikein. "Ei elämä saa olla niin helppoa ja mukavaa", ego sanoi. Pelkäsin myös, että saanko etenkään silloin mitään tehtyä, jos en edes "yritä"!

Tämä sisäinen ristiriita vei voimani täysin. Olin kuin jumissa kahden maailman välissä. Ymmärsin liikaa, että olisin enää saanut voimaa egosta käsin toimimiseen, mutta pelkoni esti minua päästämästä irti vanhasta. Seisoin ikäänkuin tuijottamassa ovea, joka oli minulta suljettu, enkä tiennyt mitä tehdä.

Sielu tahtoo lentää!

Voimattomuuden oireet elämässäni olivat hyvin laaja-alaiset. Olin väsynyt ja huonovointinen, epävarma ja pelokas. Minun oli vaikea saada mitään tehtyä, itseluottamukseni oli huono ja näiden seurauksena taloudellinen tilanteenikin oli ollut heikko jo pitkään.


Tänä keväänä olin lopen kyllästynyt jumiutuneeseen olotilaani. Olin siinä pisteessä, että sieluni huusi halusta päästä eteenpäin ja lentoon! Tiesin, että minusta oli niin paljon enempään, potentiaalistani oli vain murto-osa käytössä. Niinpä pyysin universumilta, että minua autetaan ja löysinkin pienen etsiskelyn jälkeen shamanistisen hoitajan, johon otin yhteyttä (Hanna Ojanen, www.luovapolku.fi).

Hannan kanssa juttelimme ja määrittelimme yhdessä kysymyksen, johon hän lähtee hoidossa hakemaan apua. Kysymys oli: "Kuinka saan Voimani takaisin?". Hoito tehtiin etänä ja se oli minulle aivan uusi kokemus. Olen ollut hämmentynyt, yllättynyt ja äärettömän iloinen sen vaikutuksista jo nyt, kun hoidosta on kulunut reilu kuukausi.

Hoidon jälkeen minulle tuli hyvin selväksi, että se ovi jota tuijotin on, ja pysyy, kiinni. Minun voimani ei löydy enää sen takaa. Mutta samanaikaisesti aloin tiedostaa uuden oven, joka oli aukeamassa. Ja siitä ovesta tulvi valo!

Minun voimani on Äiti Maan voimaa.

Oivalsin, että luopuessani egon voimasta, voin vihdoin laskeutua täysin läsnäolevaksi omaan itseeni ja yhdistyä Äiti Maahan. Voimaeläimeni karhu, jonka Hanna hoidossa palautti yhdessä lapsuudessa kadottamani sielunpalan kanssa, on ollut tässä suurena apuna. Olen alkanut konkreettisesti tuntea, että voima virtaa minuun maasta puhtaana, vahvana ja elävöittävänä

Koen, että minun voimani ei ole itseasiassa "minun", vaan se on Äiti Maan voimaa, joka virtaa minussa. Äiti Maan voima ja Taivaan korkeavärähteiset energiat ikäänkuin kietoutuvat yhteen minussa, synnyttäen kaiken mitä minussa on.

On ollut upeaa kokea vihdoin, että voin olla täysin uskollinen sisäiselle viisaudelleni ja silti toimia aktiivisesti tässä maailmassa. Kehoni on alkanut voimaan paremmin ja sosiaaliset suhteeni ovat helpottuneet. Pitkästä aikaa olen alkanut tuntea itsevarmuutta tekemisissäni ja luottamusta siihen, että minä osaan ja pystyn. Sen seurauksena olen uskaltanut ottaa enemmän vastuuta asioista ja myös työn tekoon on tullut uusi vire.

Vaikka olenkin vasta alkumetreillä tämän uuden voimani kanssa, halusin jakaa kokemukseni teille. Niin ihmeellinen ja mullistava se on ollut! Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kaikkea hyvää sinulle, uskalla olla oma itsesi, vahva ja voimakas! Uskalla lentää!


Suden Kutsun blogia kirjoittaa Tiina Tolvanen, pitkän linjan henkisen polun kulkija, voimaeläinten viestin tuoja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. 

Olen valmiina auttamaan sinua henkisen kasvun haasteissasi voimaeläintulkinnoilla ja -maalauksilla, sekä tilaustyönä tehtävillä voimaannuttavilla maalauksilla. Katso kaikki palveluni täältä. Maksuttomasti voit tilata Voimaviestin sähköpostiisi tai nostaa voimaeläinkortin.